Tunnisteet

Ollos tervehditty synkän tien kulkija

Olet matkalla pimeällä polulle, mahdollisuuksia sulla on vain kaksi:
1. Jatkat matkaasi kuin mitään et pelkäisi
tai
2. Poistut polulta, käännyt takaisin valoon.

lauantai 9. tammikuuta 2010

Vittuvoima on parasta voimaa!

Oi voi, onpa jäänyt jälleen kerran hieman vähemmälle tuo kirjoittaminen... Sairastaminen ei missään tapauksessa ole minun juttuni, silloin kun ei jaksa keskittyä muuhun kuin olonsa valittamiseen ja säälin kerjäämiseen, joskin sääli on sairautta, joten mitään ei koskaan myönnetä. Vai mitä? Mutta se minusta ja elämästäni, on niitä tärkeämpiäkin asioita kerrottavana ja puitavana.

Retkahdin sitten katsomaan Martinan ja Eskon uutta ohjelmaa, ihan vain sen takia, että tarvitsin jotain mistä kirjoittaa. Paska oli, kuten arvata saattoi. Ei paljoa antanut ainakaan minulle.

Jotenkin on viime päivät olleet tylsiä juorujen suhteen. Seitsemän päivää -lehtikin jaksaa toitottaa viikosta toiseen samantyylisiä juoruja julkkiksista. Ei varmaan kenellekään tullut yllätyksenä, että Mervi rakastaa edelleen Mattia, muutaman viikon takaisesta pahoinpitelystä/tappoyrityksestä huolimatta. Eikä kukaan varmaan ylläty yhtään sen enempää siitä, että suurin osa Seiskan jutuista jotenkin ihmeellisesti liittyi jälleen kerran Big Brother -kilpailijoihin.

Valitut otsikot:
1. BB-Sami lemmekkäänä Levillä: LOMAROMANSSI -katso kuva
2. BB-tähdet taistelivat toisiaan vastaan Levillä -katso kuvat
3. BB-Dana suuteli kiihkeästi baarissa ja jatkoilla -katso kuvat
4. BB-jengi jatkoilta suoraan aamupalalle -katso kuvat
5. BB-Saranna ja Toni Levillä: Kiihkeää imuttelua -katso kuva
6. BB-jengi törmäsi Jarmoon Levillä -Lempikää revontulien alla
7. BB-tyypit villitsevät Lapissa -Toni ja Saranna kahdestaan sviitissä


No, okei. Ensinnäkin miten hemmetissä Seiska on saanut kaikki kuvat itselleen? Onko siellä ollut joku wannabe-paparazzi digipokkarinsa kanssa seuraamassa BB-jengiläisiä ja ottanut kuvia aina kun jotain jännää tapahtuu? Vai onko Seiskan oma toimittaja kykkinyt kukkien takana piilossa kuvaamassa tapahtumia? Vaikka todennäköisimmin kyseinen lehti on jälleen maksanut tuoreiden julkimoidemme matkat/ruoat/juomat, jotta saisivat yksinoikeuden kaikkiin kuviin ja juttuihin. Voi herran helvetti, sanon minä... Jep, jep...


Vittuvoimaa maailmalle.
Vitusta saa voimaa. Jep, juuri niin... Kyllä me suomalaiset osataan.
http://www.juorut.com/rosa-merilainen-luottaa-vittuvoimaan
Täytynee se tässä itsekin tästä lähtien luottaa vitun voimaan. LOL

Ei me suomalaiset olla ainoita, jotka ovat omituisia ja tekevät kummallisuuksia. Nyt jo muutaman viikon maailmalla kiirinyt tieto päätyy tänne blogiinikin.
Vaginamehua sen olla pitää. Jep, jep.. Siitä vaan sitten ruiskimaan päällensä pimpsalooralle tuoksuvaa luksustuoksua, sillä eihän se mikään hajuvesi ole suunnittelijoidensa/tekijöidensä mukaan.
http://www.juorut.com/naisten-vaginamehua-pullotetaan-luksustuoksuksi
Taitaa kyllä jäädä minulta kokeilematta, ei aivan heti kiinnosta edes ajatella tuota. Ja jos joskus ukon itselleni saan, saatte olla varmoja, että jos hän edes yrittää kokeilla tuollaista luksustuoksua, niin johan kaulin kalahtaa.



Joten vittuvoimia teille kaikille vaan.

perjantai 1. tammikuuta 2010

Avoin kirje

Tätä voisi sanoa avoimeksi kirjeeksi kaikkien tuntemalle ministerillemme, jonka nimeä en ala mainita. Luultavasti se selviää ilman sitäkin selvitystä muutenkin. Onhan asia viime aikoina ollut niin paljon tapetilla rouva ministerin toimesta.

Joten...


Arvoisa maahanmuuttoministeri vai mikä se "arvonimesi" nyt sitten olikaan.

En ole missään vaiheessa ymmärtänyt politiikkaasi enkä usko ymmärtäväni sitä vielä sadan vuodenkaan päästä, on se sen verran ulkoavaruudesta kotoisin. Mikä ihme sai sinut ehdottamaan, että jokaisen Suomen kunnan olisi pakko ottaa lisää pakolaisia vastaan, vaikka Suomessa on tällä hetkellä lama-aika menossa. Tuliko missään vaiheessa mieleesi, että ilman lisäpakolaisiakin, Suomessa on aivan muutenkin liikaa työttömiä ja köyhyysrajan alapuolella eläviä osa-aikatöitä tekeviä Suomen kansalaisiakin. Vai oliko tarkoituksena vain tuoda Suomeen "lisätyövoimaa" töihin, joita ei löydy edes suomalaisille tällä hetkellä.

En myöskään ymmärrä millä rahalla kunnat maksaisivat tulevien pakolaistensa elatuksen kun ei kunnilla tunnu olevan varaa maksaa edes kunnolla jo kunnissa asuville tukia tai muitakaan etuuksia. Toisaalta taas iski mieleeni ajatus, että josko tarkoituksena olikin, että kunnat ottaisivat ne rahat kuntalaistensa taskuista veronkorotusten avulla ja siirtämällä varoja koulutuksesta, terveyden -ja vanhustenhoidosta sekä työttömien/köyhien tukemisesta pakolaisille/pakolaisten tukemiseen.

Onko sekään loppupeleissä oikein? Missä vaiheessa ne sadat ja tuhannet pakolaiset sitten alkavat maksaa kunnille takaisin veroina ja muina maksuina saamaansa kotouttamistukea? Vai oliko vain tarkoituksena näyttää muulle maailmalle, että Suomi on niin ystävällismielinen ja ihmisystävällinen maa, jossa kaikki pakolaiset saavat paremman kohtelun kuin itse kansalaiset.

Näkeehän sen joka vuosi jo siitä kun kerjäläiset saapuvat Suomeen. He saavat koko maassaolo aikansa tukea rahan muodossa ja lopulta heidät sitten käännytetään maasta, kolmen tai neljän kuukauden jälkeen. Ja heti seuraavana vuonna samat ihmiset saapuvat takaisin, rahan takia. Onko tullut mieleenkään, että se johtuu juuri rahatuesta, jota he saavat valtiolta? Ei siitä, että heillä olisi omassa maassaan asiat niin huonosti, että heitä uhattaisiin tai muutenkaan ahdisteltaisiin.

Rahasta se johtuu. Mitä jos poistettaisiin ylimääräiset tuet. Pakolaiset joutuisivat tekemään elatuksensa eteen töitä vastaanottokeskuksissa/kaupungille vaikkapa puistopartiossa (laittamassa kaupunkien puistikkoja kuntoon, keräämässä roskia tms). Ei enää ilmaista ylläpitoa heille. Luulisi sen ainakin jollain tasolla vähentävän sellaisten pakolaisten Suomeen tuloa, jotka tulevat rahan takia.

Lisäksi mitä tulee niihin pakolaisiin joilla on hyvä syy hakea turvapaikkaa Suomesta, heiltä tulisi tarkastaa kaikki mahdolliset tiedot, aina rikosrekisteristä alkaen. Onhan se sentään hyvä syy olla antamatta turvapaikkaa, jos näyttää siltä, että hakijalla on väkivaltarikostausta/huumerikostausta. Eiköhän noita rikollisia ole jo muutenkin tarpeeksi Suomen kokoiseen maahan nähden.

Hyvä ministeri, on aika ottaa järki käteen ja miettiä ensin suomalaisten hyvinvointia ennen kuin alkaa syytämään olemattomia rahavarantoja muille kuin suomalaisille. Liika on aina liikaa ja vähemmän on enemmän, niin kuin sanotaan. Yritetään nyt ensimmäisenä saada vanhatkin pakolaiset uuden elämän alkuun kunnolla, ennen kuin heitä otetaan vielä lisää muutenkin liian täysiin vastaanottokeskuksiin.


Ystävällisin terveisin, bloggaaja- Sirina.